Mikäli haluat tilaisuuteesi takuuvarmaa taikaviihdettä tai painovoimaa uhmaavia jonglööriesityksiä, olet tullut oikeaan paikkaan!

Fullhouse oy on jo viime vuosituhannelta saakka välittänyt kansainvälisen tason estradiviihdyttäjiä suomalaisten yritysten tapahtumiin. Meiltä löytyy osaamista sekä pikkujouluihin, muihin illanviettoihin tai vaikkapa messuosastolle vetonaulaksi!Meidän kauttamme voitte tilata myös trubaduureja ja bändejä!

Käytämme orkesterien kohdalla varsinaisesti musiikkiin erikoistuneiden ohjelmatoimistojen ammattitaitoa teidän hyväksenne!

Ota yhteyttä meihin ja katso, miten voimme olla avuksi!

TAIKURIT
Kristian Nivala
Micke Rejström
Timo Kulmakko
Tatu Tyni
Markku Purho
Pete Poskiparta
Robert Jägerhorn

MUU
ESTRADIVIIHDE

Jani Suihkonen
Mr. Halonen
Ari Lauanne
Ari Launne ja
Petri Vammelvuo
"Valmentaja"
Tauno Lahti

MUUSIKOT
Juha Haanperä
Live Bait & Rich Lyons
"Iso J" Fredrikson
Otto Kanerva

 

TAIKURIT


Kristian Nivala

Taikuuden maailmanmestaruuskilpailujen 2.(Card Magic) 2009.
Lisäksi hän on voittanut kaksi kertaa Pohjoismaiden mestaruuden vuosina 2007 ja 2008. Kristian on esiintynyt ympäri maailmaa ja esiintyy Suomessa pääasiassa yritysmaailman tilaisuuksissa ohjelmillaan
Walk around (lähitaikuutta) vieraat voivat istua pöydissä tai kävellä
coctail-tilaisuudessa. Taikuri luo huumorillaan ja persoonallaan
positiivisen ilmapiirin vieraiden joukkoon.

Stand up "Magic Box" Show, lavalla ja äänentoistolla koko yleisölle tapahtuva esitys. Taikuri yrittää tehdä taikuutta taikalaatikon antamien ohjeiden mukaan. Ja taikuutta tapahtuu vaikkakaan ei ihan odotetulla tavalla.

Stand up Show lavalla ja äänentoistolla koko yleisölle tapahtuva
esitys. Taianomainen avustajan kanssa taphtuva show, jossa pohditaan
pystyykö mies keskittymään kahteen asiaan yhtä aikaa.
"Gambling night" lähestyy hauskalla ja jännittävällä tavalla uhkapelien
laittomuuksia. Taikuri näyttää katsojille varottavia esimerkkejä
casinolla, korttipöydässä ja kadulla tapahtuvien huijausten maailmasta.
Kristianin esityskielet ovat suomi ja englanti.


Micke Rejström

Freelance näyttelijä ja jonglööri.

Micke Rejströmin show yhdistää jonglöörauksen ja lavakomiikan elementteja herkullisessa suhteessa! Kun Micken verbaalinen akrobatia kilpailee hänen taidokkaan jonglöörauksen kanssa, niin luvassa on paljon puhetta, paljon villoja, palloja, vauhtia ja vaaratilanteita! Showta on esitetty monissa erityylisissä tilaisuuksissa; yritysjuhlissa, keskiaikaisissa pidoissa, ravintolaillanvietoissa, standup-klubeilla etc… Esitys on tilattavissa molemmilla kotimaisilla kielillä.
Kaiken tämän lisäksi Micke toimii kouluttajana improvisaatioteatterin saralla, sekä mm. juontajana. Useita rooleja kotimaisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa.




Timo Kulmakko

Omin sanoin: "Otetaan pätkä aivan tavallista intialaista taikanarua..." Magian mestari Timo Kulmakkoon tullut suomalaisille ehkä tutuimmaksi taikuriksi pitkän TV-uransa ansiosta. Esiintymiset lukuisissa tv-ohjelmissa ovat taanneet hänelle eturivin paikan suomalaisessa viihdebisneksessä. Kun Timo esiintyy on turha odottaa frakkipukuista taikuria, joka taikoo kaniineja hatusta. Sen sijaan on odotettavissa yleisön aitoa iloa sekä naurua. Magiikkaa ja huumoria parhaimmillaan yli kahdenkymmenen vuoden kokemuksella.




Tatu Tyni

Tatu Tyni on nuoresta iästään huolimatta jo pitkän linjan taikurikonkari ja kerinnyt koluamaan niin Japanin kuin Amerikan Mantereenkin. Hän on esiintynyt myös mm. Edinboroughin Fringe-festivaaleilla Skotlannissa, sekä lukuisilla Keski-Euroopan taika- ja teatterifestivaaleilla. Hänen esityksensä sisältävät taikuutta, teatteria, sekä ripauksen performance-taidetta. Tatu on myös ensimmäinen suomalainen taikuri, joka on esiintynyt Las Vegasissa.

Pieni varoituksen sana lienee kuitenkin paikallaan: Älä koskaan suostu pelaamaan hänen kanssaan korttia



Markku Purho

Muut tekevät mitä osaavat - taikuri tekee ihmeitä. Markku todistaa, että taikoja voi tehdä missä tahansa ja "kuka tahansa".

Tämä taikuri on ravistanut perinteisen viitan harteiltaan ja astuu yleisön eteen aina sopivassa hahmossa: pellenä, laitapuolen kulkijana tai vaikkapa joulupukkina.

Hänen meriittilistaltaan löytyy myös vitsinkerronnan Suomen mestaruus...

Pete Poskiparta

Taikuri Pete Poskipartaa voi kuvata kahdella sanalla; Hauska ja Hämmästyttävä. Hänen esityksissään yhdistyvät uskomattomat taiat sekä lennokas huumori. Poskiparran ohjelma tekee vaikutuksen niin yrityksen henkilöstö- ja asiakastilaisuuksissa, tuotelanseerauksissa, messuilla kuin erilaisissa juhlissa ja illanvietoissakin. Olet saattanut nähdä hänen esityksiään myös TV:ssä useampaankin kertaan.
Pete Poskiparran seurassa kenelläkään ei ole tylsää!!
PS. Hän on myös ravintolataikuuden Suomen Mestari 2002 – 2003


Robert Jagerholm

Robert Jägerhorn on kansainvälisenkin mittapuun mukaan todella "kova tekijä". Hänellä on erityylisiä ohjelmistoja käytettävissään tilanteen mukaan, esim. "Luennoitsija rahamaailman huipulta", jossa yhdistellään taikatemppuja siihen ikuiseen kysymykseen: kuinka saisin itselleni lisää rahaa. Robertilla on todella kattava kielitaito, joten esiintymiskielen vaihtoehtoina ovat suomi, ruotsi, englanti, saksa tai ranska.



MUU ESTRADIVIIHDE


Jani Suihkonen

Ammattina jonglöörin työ on maallikolle outo, mutta tiivistettynä sen voisi määritellä näin: "Jonglöörin tehtävänä on kaiken muun temppuilun ohella ottaa mahdollisimman monta esinettä käsiinsä, heitellä ja pyöritellä niitä ympäriinsä yhtä aikaa ja erikseen ja hankkiutua niistä yksitellen eroon. Ja luonnollisesti pudottamatta niistä ainuttakaan". Muun muassa tässä tehtävässä
Jani on saavuttanut mainetta ja herättänyt

Mr Halonen

Kahlekuningas ja tulennielijä. Mr. Halonen. Tämä mies taatusti säväyttää...! Keskiajalla ihmiset kerääntyivät sankoin joukoin seuraamaan hirttäjäisiä paremman ohjelman puutteessa. Tänä päivänä sitä voi todella kutsua paremmaksi ohjelmaksi. Tässä maassa on puhelinluettelon mukaan todella vähän ihmisiä, jotka hirttäytyvät ammatikseen, mutta se on vain osa Mr. Halosen esityksistä.Tulennielentä, kahleista vapautuminen, sekä monet muut karmaisevat temput eivät ole perheen pienimmille tai heikkohermoisille tarkoitettua ohjelmaa , mutta saavat varmasti kiistattoman huomion muiden ihmisten silmissä. Tosin silmiään on vaikea uskoa!


Ari Lauanne

Vatsastapuhuja Ari Lauanne kuuluu niihin ihmisiin, jotka saavat sanottua asiansa vierittämällä kaiken viattoman nukkeparan syyksi. Hän on kiertänyt maskotteineen eri yhteisöissä ja yrityksissä ammattilaisena jo vuodesta 1985. Arin hahmojen lukuisuus ja materiaalin runsaus mahdollistavat sen, että show on muunneltavissa päiväkerhoista yökerhoihin. Ari on tullut tutuksi Suomen kansalle useista, varsinkin lapsille suunnatuista TV-ohjelmista , joten hänen "pikkutuhma" ohjelmansa yllättääkin juhlakansan iloisesti.


Ari Launne ja Petri Vammelvuo

Miekkailushow

Nämä herrat ovat tottuneet vaarallisiinkin temppuihin ja kovan harjoittelun tuloksena kyseinen näytös on todella vauhdikas ja mukaansatempaava.
Aseinaan heillä on taistelumiekka ja tikari. Yritysjuhlien erikoisuutena heillä on miekkailun pikakurssi jossa juhlakansa jaetaan ryhmiin joissa heitä koulutetaan miekkailun saloihin, tosin ensin puukepeillä ja taitojen kartuttua oikeilla miekoilla.

Erityisen suosittuja heidän ohjelmansa on ollut erityyppisissä teemajuhlissa, esim. "Keskiaikainen ilta". Tyylilajeja on useita mm, rokokoo-, renesanssi-, sekä useat muut entisaikojen miekkailutyylit. Esitykset toteutetaan luonnollisesti asiaankuuluvasti pukeutuneena. Olympiatason miekkailuvalmentajia kumpainenkin. Kysy lisää....

 

Valmentaja Tauno Lahti

"Tauno Lahti" (näyttelijä Otto Kanerva) on entinen huippu-jääkiekkoilija-ja valmentaja...
Itävallan kolmosdivisioonasta.
Vankka elämänkokemus ympäröivistä jääkiekkopiireistä sekä rakkaus suomalaisiin iskelmiin ja niiden kautta aukeaviin filosofioihin synnytti hänestä yritysvalmentajan.

Tauno Lahti rakastaa itseään ja kunnioittaa alaa kuin alaa. Hänen mielestään jokainen ihminen on oman alansa huippu-osaaja kun vain tausta on kunnossa. Oli siellä taustalla sitten yritysjohtajalle tasainen kotirintama tai kuvataiteilijalle sopiva kangas.

Laajan elämänkokemuksensa turvin "Tane" pystyy ajattelemaan globaalisti ja "osaa sorvata kuin puuseppä" kuten hän itse asian leikkisästi ilmaisee. Tämä tarkoittaa sitä että hän sovittaa luentonsa koskettamaan juuri sinun yritystäsi tai yhteisöäsi.

"Tane" hakee valmennuksessaan tuloksia kaikkien tuntemien iskelmäsanoitusten pohjalta. Kaikkivoipaisuudessaan hän on myös itse omien sanoitustensa tulkki ja voi tarvittaessa esittää kitaransa kanssa oman versionsa "täydellisestä" iskelmäsanoituksesta.
Mainittaakoon,että edellämainitut"esimerkki -sanoitukset" saavat hänen analyyseissään välillä kovin kirveleviäkin laitataklauksia, kuten hän jälleen asiansa leikkisästi ilmaisee.

Tauno Lahti on aina sanonut että vain kuuntelemalla toista tehdään maaleja. Niinpä hän ei mielellään esiinny kovin meluisissa paikoissa joissa joutuu mikrofonin kanssa huutamaan, mutta kaikki muu kyllä käy.

Tauno voisi puhua vaikka koko illan, mutta pukukoppeja kolunneena hän tietää, että koska esim. jääkiekkoilijoilla keskittymisen raja pyörii siinä puolessa tunnissa, hän ei lähde "taviksienkaan" omaksu

 

MUUSIKOT

Juha Haanperä

Juhan repertuaariin kuuluu monenlaista ohjelmaa, esim. juomalauluja á la Bellman, sekä supisuomalaisia kansanlauluja, jotka muuntuvat tilaisuuden luonteen mukaisesti asiallisiksi, hauskoiksi tai asiallisen hauskoiksi. Ja tottahan hän tarvittaessa toimii illan seremoniamestarina.







Live Bait & Rich Lyons

Rich Lyons Pianisti / laulaja
Jos etsitte elävää kansainvälistä musiikkia tapahtumaanne, tässä on hyvä valinta. Rich Lyons, joka on syntynyt New Yorkissa keikkailee standup - komiikan ohella myös pianisti-laulajana joko yksin tai nelimiehisen bändinsä "Live Bait" kanssa. Rich on ilahduttanut yleisöjä mm. Järvenpään PuistoBluesissa ja Seinäjoen Tangomarkkinoilla lukuisten muiden tapahtumien ohella. Eli mikäli tapahtumanne kaipaavat kansainvälistä ja ammattimaista orkesteria, joka soittaa Rock & Rollia, Rythm & Bluesia, Reggaeta tai vaikkapa ihan normaalia Poppia, tässä on teille loistava valinta!

 

Iso J" Fredrikson

Hei, olen Juhani"Iso J" Fredrikson, suuri pikkumies Hämeestä. Olen kahlannut yli 20 vuotta kaikenlaisen musiikin kaislikossa juurikaan aikuistumatta.Tästä kokemuksen ja mielenlaadun yhdistelmästä johtuen voinkin viihdyttää yleisöäni sekä kuulemisen että näkemisen arvoisesti. Laajalla kupletti- ja lauluparodisella ohjelmistollani aina reippaasta puolestatunnista päivätanssien mittaiseen rupeamaan. Ohjelmistooni kuuluu mm. Matti Jurvan, Georg Malmstenin, Martti Innasen, Junnu Vainion, Jukka Virtasen, Hara Laukkasen sekä monen muun kuplettimestarin bravuureita. Laulamisen ohessa soitan vetopasuunaa, venttiilipasuunaa ja koskettimia - en toki samanaikaisesti, ja säestyksenä on itsetekemäni nauha, mutta tarvittaessa lähtee matkaan sopivankokoinen 2 -8 miehen bändi. Kannattaa katsoa "Iso J" ja kuplettimaailman notkeimmat lanteet!


Näyttelijä-muusikko Otto Kanerva

Otolla on ohjelmistossaan useita eri lauluiltoja, sekä koominen alter ego,
"Yritysvalmentaja Tauno Lahti"!

"Onnellinen mies"
- Otto Kanerva & Octan plus

Tätä Oton omiin kappaleisiin perustuvaa lauluiltaa on esitetty ympäri maata, mm. Helsingin Kaupunginteatterissa. "Onnellisen miehen" laulut ovat humoristisia ja oivaltavia kuvauksia elämästä ja rakkaudesta. Tämä sydämellinen esitys on saanut poikkeuksetta kiitosta sekä yleisöltä, että lehdistöltä. Nelihenkinen bändi koostuu nuorista helsinkiläisistä etu rivin muusikoista.

Esityksen maksimikesto noin 1,5 tuntia.

"Muistatko sen?"
Otto Kanerva ja pianisti Antti Vauramo
Reilun puolen tunnin ohjelma,jossa viidellä laululla ja väliteksteillä selvitetään yhden
ihmissuhteen alkutaival humoristisessa ja kauniissa valossa. Tämä esitys on toteutettavissa
äänentoiston kanssa tai ilman.

"Duo Liittymä - special guest Otto Kanerva"
Tässä esityksessä vedetään rehdisti suomi-rockia Kolmannesta Naisesta, Eppuihin tai Juiceen saakka.
Kyseessä on puoli-akustinen duo. Oton kanssa soittavat muusikot ovat valkeakoskelaisia nuoria herroja.
Esityksessä siis kuullaan kahta kitaraa, huuliharppua ja laulua. Tämäkin esitys on toteutettavissa
äänentoiston kanssa tai ilman!

"Pahojen poikien laulut"
Tässä korvia kuumottavassa mutta hauskassa setissä Otto laulaa Juha Vainion porno-lauluja yhdessä kollegoidensa kanssa. Esiintyjien lopullinen koostumus voi olla esimerkiksi Otto Kanerva, Eppu Salminen ja pianisti. Mikäli tarvetta on suuremmalle kokoonpanolle, sekin onnistuu! Otto on esiintynyt usein mm. Jalmari Kolu- säätiön esiintyjien kanssa!
Kysy lisää!-esim. kokoonpanolla Otto Kanerva , Eppu Salminen ja pianisti.

Ja sitten vielä: Otto on myös kokenut juontaja, joten... 1 + 1 = 2 !!


 
 
Fullhouse Entertainment Network tel. +358 - 3 - 3670 550